Klepper & Klepper – maailman paras salmiakki

Tässä postauksessa kuulet tarinan siitä, kuinka Klepper & Klepper -salmiakki valtasi maailman ja meidän suklaapuotilaisten sydämet.

Jos meiltä puotilaisilta kysytään, yksi Tallipihan Suklaapuodin parhaista tuotteista ei ole yllättävästi suklaa, vaan salmiakki. Eikä ihan mikä tahansa salmiakki, vaan nimensä mukaisesti maailman paras salmiakki, the best licorice ever. Tämä herkullinen, täysin gluteeniton ja gelatiiniton Klepper & Klepper salmiakki tulee meille Hollannista pienestä isän ja pojan luotsaamasta yrityksestä.

Suklaasiskot Ulla ja Hanne tutustuivat Klepper & Klepper -salmiakkeihin ensimmäistä kertaa messuilla alkuvuonna 2020. Siskokset olivat jo pidemmän aikaa etsineet puodille uutta, täydellistä salmiakkia, jota ei löytyisi ruokakaupoista, mutta joka iskisi suoraan suomalaisten salmiakin ystävien hienostuneeseen makuhermoon. Tällöin Klepper & Klepper -salmiakkia ei myyty ollenkaan Alankomaiden ulkopuolella, mutta Hanne ja Ulla tiesivät pitelevänsä käsissään mustaa kultaa. Niinpä Tallipihan Suklaapuoti alkoi tuoda maahan ensimmäisenä tätä maailman parhaaksi tituleerattua salmiakkia. Tämä päätös osoittautui onnistuneeksi, sillä Klepper & Klepper -salmiakit ampaisivat yhdeksi puotimme suosituimmaksi tuotteeksi heti Suomen lanseerauksen jälkeen keväällä 2020!

Klepper & Klepper salmiakki – löydä oma suosikkimakusi

Valikoimamme ehdottomasti suosituin salmiakki on Klepper & Klepper -perheen sininen, suolainen salmiakki. Tässä salmiakissa on mukavan pehmeän sitkoinen suutuntuma ja hurmaava suolaisen salmiakin maku. Isä ja poika Klepper kertovat, että he hioivat nimenomaan tämän salmiakkimaun reseptiä todella kauan, sillä he halusivat luoda juuri täydellisen salmiakin. He löysivät käsiinsä mineraalipitoisen, käsin kerätyn jalostamattoman Kelttimeren merisuolan, joka osoittautui sopivaksi maailman parhaalle salmiakille. Ei siis ihme, että tämä suolainen salmiakki on sekä asiakkaiden että monen suklaapuotilaisen suosikki. Löydät salmiakin Tallipihan ja Kauppahallin puotien lisäksi verkkokaupastamme täältä.

Klepper & Klepper salty salmiakki. Tilaa makeiset verkosta.

Toinen valikoimissamme alusta asti ollut maku on Klepper & Klepper salmiakki Sweet eli makea versio. Tämä maku muistuttaa lakritsia ripauksella salmiakkia, ja makeisen rakenne on pehmeä, pinnaltaan hieman lohkeava. Suklaapuodin työporukka on aikalailla jakautunut kahtia sen mukaan, kummat pitävät enemmän tästä makeammasta versiosta ja kummat suosivat suolaista. Tämä maku on Klepper & Klepper -tuoteperheen ensimmäinen, ja se syntyi monien kokeilujen jälkeen vuonna 2015. Voit hankkia tämän herkun itsellesi puodeistamme tai verkkokaupastamme täältä.

Eikä siinä kaikki. Näiden klassikkomakujen lisäksi Suklaapuodin valikoimista löytyy kaksi muutakin Klepper & Klepper salmiakkia. Toinen on Klepper & Klepper Honey, joka on mukavan sitkoinen, mutta helposti purtava salmiakki, jossa on täyteläinen aidon hunajan maku. Klepper & Klepper lanseerasivat tämän maun Hollannissa vuonna 2019 kansainvälisenä mehiläispäivänä. Tätäkin makua hiottiin juuri oikeanlaiseksi hartaudella. Isä ja poika Klepper eivät halunneet tuotteesta liian makeaa, mutta hunajan hienostuneen maun piti silti erottua selvästi. Lopullisessa tuotteessa on 12 prosenttia Hollannin Biesboschin kaupungista tulevaa hunajaa.

Suklaapuodin Klepper & Klepper -valikoimiin on hiljattain lisätty vielä neljäs salmiakkiperheen jäsen. Tässä Klepper & Klepper Spicy Salt -salmiakissa yhdistyy suuren yleisön rakastama suolainen salmiakki ripauksella eksoottista merilevän makua. Tämä yhdistelmä kuulostaa kieltämättä erikoiselta (mekin olimme epäileväisiä ennen maistamista), mutta herkun maku oli yllättävän hurmaava. Salmiakissa on muhkean pehmeä suutuntuma, ja merilevän maku tuntuu kielen päällä umamiselta.

Klepper & Klepper: karkkikojusta maailmanvalloitukseen

Klepper & Klepper -yrityksen tarina sai alkunsa jo yli 30 vuotta sitten vuonna 1990. Tai jos tarkkoja ollaan, tuolloin yrityksen nimi oli pelkkä Klepper, sillä perheen poika Klepper junior syntyi vasta seuraavana vuonna. Isä Willem Klepper perusti pienen karkkikojun Alkmaarin torille Hollannissa. Ilma oli avauspäivänä kylmä ja kolea, mutta siitä huolimatta kiinnostuneita asiakkaita kerääntyi kojun ympärille.

Sitten hypätäänkin eteenpäin aina vuoteen 2015. Pieni karkkikoju vietti 25-vuotispäiviään, ja isä Klepper päätti kehittää yhdessä poikansa kanssa juhlavuosisalmiakin, joka olisi parasta ikinä. Täydellisen salmiakin reseptiä hiottiin tarkasti, ja kehitystyön tuloksena syntyi Klepper & Klepper salmiakki Sweet, punainen makea salmiakki. Sattumien kautta, melkein vahingossa, salmiakista tuli myös gluteeniton ja gelatiiniton. Salmiakki sai suuren suosion kaupungissa ja lähialueilla, ja paikalliset kävivät hakemassa sitä jopa 200 kilometrin takaa. Isä Klepper oli kuitenkin päättänyt, että salmiakki olisi vain juhlavuosimaku, jota olisi saatavilla vain kyseisen vuoden ajan. Kuitenkin liiketaloutta opiskellut poika Klepper oli vakuuttunut, että salmiakista olisi muuhunkin, ja hän sai suostuteltua isänsä jatkamaan salmiakin valmistusta, pakkaamaan sen täysin kompostoituviin pakkauksiin ja lätkäisemään pakkaukseen vielä itsevarman tekstin: ”The best licorice ever”.

Aluksi isä ja poika Klepper pakkasivat muutamia laatikkoja autonsa takakonttiin, ajoivat lähialueen erikoisliikkeisiin ja antoivat omistajille testaukseen salmiakkia uskoen vakaasti siihen, että tuote möisi itse itsensä. Nopeasti herkullinen salmiakki päätyikin erikoiskauppojen hyllyille läpi koko Alankomaiden. Tuoteperhe kasvoi suolaisella ja hunajaisella maulla, ja samalla kasvoi Klepper-isän ja -pojan halu valloittaa maailma maailman parhaalla salmiakilla.

Ja niin Klepper & Klepper salmiakki päätyi Tallipihan Suklaapuotiin ensimmäisenä Alankomaiden ulkopuolisena yrityksenä. Suomen valloituksen jälkeen seurasivat Kanada, Tanska, Norja, Saksa ja Englanti. Ja me täällä Suklaapuodissa uskomme, että muitakin salmiakkia rakastavia maita seuraa pian perässä.

Jos olet käymässä puodeillamme tai selailet verkkokauppamme valikoimaa, kannattaa ehdottomasti ottaa Klepper & Klepperin herkulliset salmiakit testaukseen. Kaikki tuotteet ovat gluteenittomia ja gelatiinittomia ja kaikki maut hunajaa lukuunottamatta myös vegaanisia. Ne ovat rakkautta ensipuraisulla.

Leipätekstin kuvat: Eveliina Lehtiniemi