Tallipihan Suklaapuodista löytyy liki 40 eri valmistajan suklaita ja muita herkkuja, ja moni asiakkaamme on toivonut lisätietoa niin suklaan valmistuksen saloista kuin käyttämistämme valmistajista. Polkaistaanpa siis käyntiin uudenlainen postaussarja, jossa esittelemme meiltä löytyviä valmistajia. Postaussarjan pääsee aloittamaan kotimaista käsintehtyä suklaata valmistava Kultasuklaa, jonka tehtaalla vierailimme kesäkuussa 2022.

Iittalan Lasimäellä toimiva Kultasuklaa on valmistanut laadukasta suklaata käsityönä jo vuodesta 1999. Kultasuklaalla suklaan valmistuksessa käytetään vain parhaita raaka-aineita ja suositaan kotimaisia vaihtoehtoja, kun sellainen on tarjolla. Yritykselle onkin myönnetty Avainlippu-tunnus, joka on merkki suomalaisesta työstä. Suurelle yleisölle Kultasuklaa on tullut tunnetuksi varmasti ennen kaikkea herkullisista suklaalevyistä, joista löytyy lukuisia suussasulavia makuja, kuten salmiakki, mansikka, appelsiini ja pipari. Viimeiset viisi vuotta Kultasuklaata on luotsannut eteenpäin yrittäjäkaksikko Juha-Pekka Kärkkäinen ja Juri Kaskela.
Tallipihan Suklaapuodin valikoimassa suosituimpia Kultasuklaan tuotteita ovat suklaalevyt (kannattaa testata erikoisuutemme vadelma-salmiakkivalkosuklaa eli sadelmasuklaa), ruosteiset työkalut ja mutterit sekä suloiset eläinsuklaakuviot. Kultasuklaan tuotteita löytyy Tallipihan puodistamme.



Tarkkaa käsityötä
Miten käsintehtyä suklaata valmistetaan käytännössä? Me suklaapuotilaiset kurvasimme Tampereelta Iittalaan tutustumaan Kultasuklaan toimintaan ja saimme kattavan opastuksen suklaan valmistusvaiheista. Kaikki alkaa Kultasuklaalla raaka-aineiden vastaanotosta. Keski-Euroopasta tulevat pääraaka-aineet saapuvat Iittalan tehtaalle noin joka toinen kuukausi. Toimitus menee aluksi raaka-ainevarastoon, jossa kaikki erät kirjataan huolellisesti, jotta suklaiden jäljitys raaka-aineesta valmiiksi tuotteeksi on mahdollisimman tarkkaan dokumentoitu.
Kultasuklaan kokenut tuotantotiimi saapuu tehtaalle aamulla jo ennen kello kuutta, jolloin laitetaan laitteet lämpiämään ja temperoidaan suklaa. Aluksi temperointipadat lämmitetään tiettyyn lämpötilaan ja sen jälkeen lämpötila lasketaan työstölämpötilaan. Temperointi on tärkeä ja äärimmäisen herkkä vaihe suklaan valmistuksessa. Temperointi saa aikaan sen, että kaakaovoin kristallit rikkoutuvat ja kiteytyvät uudestaan. Tämän ansiosta suklaa on pinnaltaan kiiltävää ja napsahtaa mukavasti suussa, kun sitä puraisee. Jopa asteen kymmenyksenkin vaihtelu vaikuttaa lopputulokseen. Jos temperointi epäonnistuu, suklaa voi olla rakenteeltaan liian pehmeää ja sen pinta voi olla harmaa.

Temperoinnin jälkeen tuotantotiimi katsoo tuotantolistaa, jossa on suunnitelma siitä, mitä kyseisenä päivänä olisi tarkoitus valmistaa. Suunnitelman mukaisesti temperoituun suklaaseen sekoitetaan perusraaka-aineet, joita päivän tuotteissa tarvitaan. Nämä raaka-aineet voivat olla esimerkiksi salmiakkia tai erilaisia marjoja. Tästä yhdistelmästä syntyy kyseisen tuotteen massa, jota lähdetään työstämään käsityönä.
Suklaamassan valmistamisen jälkeen pehmeä suklaa valetaan muotteihin tai pursotetaan käsin pussista. Erilaiset muotit ovat Kultasuklaalla suuressa roolissa, ja yrityksessä on yksi kokonainen huone täynnä erilaisia muotteja! Muoteista syntyy erinäköisiä suklaakonvehteja, suklaakuvioita, suklaalevyjä tai vaikkapa suklaapatsaita – esimerkiksi suklaisia korkokenkiä tai työkaluja.
Muottiin valettu suklaa viedään seuraavaksi jäähdyttämöön noin puoleksi tunniksi, jonka jälkeen suklaa on kovettunut riittäväksi. Sitten suklaa kopsautetaan muotista pois, ja tuote on valmis pakattavaksi. Tosin mikäli vuorossa on täytteellisten suklaakonvehtien valmistus, konvehteihin pursotetaan vielä täyte ja ne suljetaan.



Tuotantoprosessin jälkeen tuote menee pakkaamoon, jossa suklaa pakataan oikeanlaiseen pakkaukseen huolellisena käsityönä. Kultasuklaalla kartonkirasiat taitellaan käsin ja kaikki konvehdit asetellaan kapseleihin ja pakataan käsin pakkausrasioihin. Käsin pakataan myös muun muassa erilaiset suklaafiguurit, työkalut ja muut suklaapatsaat. Pakkauksen jälkeen valmiit tuotteet lähtevät asiakkaille.



Poikkea Kultasuklaan myymälässä
Kultasuklaan tehtaanmyymälä sijaitsee Iittalan Lasimäellä aivan Hämeenlinnan kupeessa. Myymälä on avoinna ympäri vuoden, ja se on erittäin suosittu käyntikohde erityisesti kesän ja joulun aikoihin. Kultasuklaan myymälässä pääset tekemään ostoksia kattavasta valikoimasta, johon kuuluu monenlaista käsintehtyä suklaata: kauniita suklaarasioita, herkullisia konvehteja, suklaalevyjä, suklaanappeja sekä erilaisia suklafiguureita.



Tehtaanmyymälän puolelta pääset myös seuraamaan lasin takaa suklaan valmistusta! Kultasuklaan tuotantotiimillä on jopa 30 vuoden kokemus suklaan valmistuksesta, ja onkin ilo seurata rautaisia ammattilaisia työssään.

Iittalan Lasimäkeen tutustumiseen kannattaa varata runsaasti aikaa, sillä alueelta löytyy muun muassa Iiittala Outlet, naivistitaidetta, Iittalan Lasimuseo sekä runsaasti erilaisia taidetta ja käsitöitä myyviä puoteja.
Lue lisää Kultasuklaasta TÄÄLTÄ Iittala Villagesta TÄÄLTÄ.