Syyslomatekemistä vailla? Mikset piipahtaisi Tampereella Tallipihan Suklaapuodissa! Pieni suklaakauppamme sijaitsee Finlaysonin alueella Tallipihalla entisessä tallin valjashuoneessa. Koristeellinen tallirakennus on mitä loistavin paikka syksytunnelmointiin, ja juuri nyt olemme koristelleet tallin edustan suurilla kurpitsoilla, lyhdyillä ja kauniilla kaamosvaloilla. Tule nauttimaan tunnelmasta, ottamaan kauniin syksyisiä kuvia ja tutustumaan Tallipihan puotien tarjontaan.
Mikä ihmeen Tallipiha?

Tallipihan alue on tärkeä osa Tampereen työläiskaupungin historiaa. Tallipiha on entinen ajurikortteli, jonka Finlaysonin tehtaanpatruuna Wilhelm von Nottbeck rakennutti talouspihaksi hevosiaan ja niiden hoitajia varten. Wilhelm saapui Pietarista Tampereelle 20-vuotiaana nuorukaisena vuonna 1836, ja hänen patruuna-aikanaan Finlaysonin puuvillatehtaan työntekijämäärä kasvoi 48 hengestä liki 2000 työntekijään. Hän oli siten merkittävin henkilö, jonka ansiosta Tampere kasvoi Suomen teollisuuspääkaupungiksi 1800-luvulla. Wilhelm asui vaimoineen ja lapsineen aivan Tallipihaa vastapäätä Finlaysonin palatsissa. Isä-Wilhelmin aikaan Finlaysonin palatsi oli puinen rakennus, ja Wilhelmin poika rakennutti puuhuvilan tilalle nykyisen kivipalatsin.
Tallipihan alueelta löytyy lukuisia rakennuksia: talli, valjashuone, vahdin talo, kuskin talo, tallimestarin talo ja tallimiehen talo. Nämä hyöty- ja asuinrakennukset on kunnostettu uuteen loistoon vanhaa kunnioittaen. Tallimestarin, tallimiehen ja vahdin taloista löydät nykyään suloisia puoteja täynnä kädentöitä, sisustusesineitä, retrotavaraa ja persoonallisia kortteja. Tallipihan nostalginen kahvila sijaitsee kuskin talossa, ja Suklaapuoti löytyy tallirakennuksen kulmalta.



Suklaapuoti on aikamoinen herkuttelijan taivas. Meiltä löydät laajan valikoiman suklaita, salmiakkeja, fudgeja, toffeita, karkkeja, tikkareita sekä pakattua teetä ja kahvia. Näin syksyllä unohtamatta tietenkään erilaisia makukaakaoita ja supersuosittuja kaakaopommeja. Valikoimamme koostuu pääasiassa huolella valikoiduista eurooppalaisten laatuvalmistajien herkuista, mutta mukaan mahtuu myös muutamien paikallisten valmistajien käsintehtyjä suklaita. Puotimme suosituin osio on ehdottomasti valtava konvehtivitriini, jonka valikoimasta voit koota itsellesi mieluisen setin liki 100 erilaisen suklaan joukosta. Tiedämme, että tehtävä on vaikea (siis todella vaikea!), mutta henkilökuntamme auttaa mielellään.
Muista Hämärät tunnit syksyllä

Koko syksyn upein tapahtuma on taatusti Tallipihan Hämärät tunnit, joita vietetään perjantaina 20.10. klo 18–22. Tuolloin koristelemme koko alueen upeilla kaamosvaloilla, sytytämme ympäri pihaa lukuisia kynttilöitä ja lyhtyjä ja pihalla soitetaan live-musiikkia. Puodit ja kahvila ovat auki iltakymmeneen asti. Meillä Suklaapuodissa on myös kivoja syyslomatarjouksia, jotka ovat hämärien tuntien lisäksi voimassa koko syyslomien ajan. Nämä kuvat on otettu aiemman viikon Hämäriltä tunneilta, ja vaikka itse sanommekin, tunnelma oli liki maaginen!



Tässä vielä poimintoja Hämärien tuntien ohjelmasta.
Huomioi, että tapahtumalla on säävaraus.
* Trubaduuri Henry Johan viihdyttää illan aikana kahvilan terassilla klo 18 alkaen.
* Tallipihan ponitouhut & Aarrejahti-ponitalutus klo 18-20 (10€/reitti, käteinen t. mobilepay).
* Taikahileen säihkyvän värikkäät ystävykset Taika, Lohikäärmeprinsessa Tuulispää ja Hauskis tuovat päivään kimaltavia glittertatuointeja, kasvokimalteita ja huisin hauskan keijujen onnenpyörän, www.taikahile.fi
* VALONKANTAJA – Yhteisnäyttely
Näyttely on kuuden Tampereen ammattikorkeakoulun media- ja taidepuolen opiskelijan yhteisnäyttely, joka yhdistää musiikkia, animaatiota ja maalauksia. Näyttely on osa Tallipihan Hämärät tunnit-tapahtumaa. Paikkana tunnelmallinen yli 100 vuotta vanha maakellari.
Tapahtumaan on vapaa pääsy!
Syksyn aukioloajat
Tallipihan Suklaapuoti on avoinna 7 päivää viikossa ympäri vuoden muutamaa yksittäistä poikkeusta (joulun pyhät, juhannus ym.) lukuunottamatta. Näin syksyllä palvelemme:
Tallipihalla maanantaista perjantaihin klo 11–18 (Pe 20.10. klo 11–22) ja viikonloppuisin klo 11–16.
Toinen suloinen puotimme löytyy Tampereen historiallisesta kauppahallista, ja se on avoinna maanantaista perjantaihin klo 10–18 ja lauantaisin klo 10–16.
Toivottavasti nähdään syksyllä Suklaapuodissa!