Meille suklaapuotilaisille syksy on kiireistä aikaa ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin kulisseissa käy jo kova tohina, kun tonttupaja valmistelee joulua ja kokoilee liikelahjatilauksia (jos muuten herkut kiinnostavat liikelahjoiksi, luepas sivumme aiheesta). Toiseksi syksyisin Tallipihan Suklaapuodin herkut löytävät tiensä vuoden isoimmille messulle – VIINI JA RUOKA -TAPAHTUMAAN Helsingin messukeskukseen. Messupäivät ovat meille aina pienimuotoinen rutistus. Päivät ovat usein pitkiä ja kiireisiä, mutta onneksi hirmuisen hauskoja. On kiva tavata asiakkaita toisista kaupungeista ja kertoa Suklaapuodista sellaisille, jotka eivät ole paikasta tai koko Tallipihan alueesta koskaan kuulleet.
Eli helsinkiläiset hoi, laittakaa seuraavat päivät kalentereihinne. Toivottavasti nähdään mahdollisimman moni teistä messuilla!
Viini & Ruoka 22.-25.10.2026
Ehdottomasti koko vuoden isoimmat ja suurimmat messut meille ovat Helsingin Messukeskuksessa järjestettävät Viini & Ruoka -messut. Tapahtuma on todella kiva myös kävijän kannalta, sillä samalla lipulla pääsee myös Helsingin kirjamessuille. Mikäs sen parempaa kuin hyvä ruoka ja juoma ja kylkeen vielä otteessaan pitävä kirja.
Messuilla kävijät pääsevät osallistumaan muun muassa viinitastingeihin, seuraamaan vuoden kokki ja vuoden tarjoilija -kilpailuja, nauttimaan kulinaristisista elämyksistä ja seuraamaan näytöskeittiön ohjelmaa. Aika hauskalta kuulostaa myös rypäleenpoljennan SM-kilpailut! Ainakin edellisinä vuosina Suklaapuodin osastolla on myös käynyt oikein kunnon kuhina, kun messukävijät ovat päässeet tekemään ostoksia meidän aikas valtaisan irtokonvehtivitriinin valikoimista.
Ajankohta:
Torstai 22.10.2026 klo 12–20
Perjantai 23.10.2026 klo 12–21
Lauantai 24.10.2026 klo 10–21
Sunnuntai 25.10.2026 klo 10–18
Paikka: Helsingin messukeskus, Messuaukio 1, 00520 Helsinki
Lue lisää: https://viiniruoka.fi/
Olisi tosi kiva moikata mahdollisimman montaa teistä Helsingissä! Nähdään messuilla! Löydät meidät osastolta 2d39.