Vuosi 2026 tuo mukanaan muutoksia ✨

Suklaasiskot Hanne ja Ulla – kuvia vuosien varrelta

Kohti uusia unelmia

Vuosi 2026 tuo mukanaan uuden muutoksen, kun Suklaapuodin toinen yrittäjä Hanne lähtee tavoittelemaan uusia unelmia. Hän jää pois Suklaapuodin toiminnasta helmikuussa 2026 yhteensä yhdentoista vuoden suklaakauppiasuran jälkeen. Kipinä jollekin uudelle on muhinut Hannen mielessä jo pitkään, mutta samalla Suklaapuodin kehittäminen ja kasvu ovat pitäneet vahvasti mukanaan ja innostaneet Hannea jatkamaan. Jossain vaiheessa omille unelmille ja tavoitteille on vain sanottava kyllä ja otettava rohkea loikkaus uuteen.

Hanne ja Ulla vanhan puodin rappusilla vuonna 2015

Hanne ehti olla 11 vuotta mukana

Hannen matka Suklaapuodissa alkoi vuonna 2015, kun hän lähti siskonsa avuksi ja tueksi yrittäjäksi Tallipihan Suklaapuotiin. Yhdessä suklaasiskot kasvattivat puotia intohimoisesti ja työtunteja kaihtamatta. Nopeasti Hannen tulon jälkeen Suklaapuoti pääsi laajentamaan isompiin, nykyisiin tiloihin Tampereen Tallipihalla. Muutaman vuoden kuluttua avattiinkin verkkokauppa ja toinen puoti Tampereen Kauppahallille. Yhdentoista yhteisen vuoden jälkeen Suklaapuoti oli rikkonut monia kävijäennätyksiä, laajentanut toimintaansa ja työntekijämäärä oli kasvanut alun kahdesta henkilöstä jopa yli kolmeenkymmeneen. 

Hanne on tehnyt upeaa työtä Suklaapuodin brändin parissa ja hyödyntänyt hienosti vahvuuksiaan markkinoinnissa ja liiketoiminnan kehittämisessä. Nyt on hyvä hetki hypätä uuteen, kun Suklaapuoti on vahvempi ja tunnetumpi kuin koskaan.

Suklaasiskot

Vaikka Hanne jääkin pois Suklaapuodin toiminnasta, ei hätää. Suklaapuodin meno ja meininkin jatkuu entiseen malliin, ja Ulla pysyy yrittäjänä ja omistajana tuttuun tapaan. Hänellä on lisäksi apunaan ja tukenaan monen monta muuta asiantuntevaa suklaapuotilaista, jotka omalta osaltaan ovat mukana luomassa sinulle herkullisia elämyksiä jatkossakin.

Lämmin kiitos, että olet mukana Suklaapuodin matkassa – nyt ja tulevaisuudessa. 🤎

Yhteystiedot jatkossa

Käy kurkkaamassa ajankohtaiset yhteystiedot sivuiltamme.