Suklaapuodin tarina

Miten kaikki sai alkunsa?

Katso kaikki tuotteet

Päätös ryhtyä suklaayrittäjäksi syntyi sekunneissa

Suklaapuodin tarina sai alkunsa vuonna 2010, kun Suklaasisko Ulla kuuli, että Tampereen Tallipihalle etsittiin uutta suklaapuotiyrittäjää. Tuohon aikaan Ullalla oli kädentaitoyritys, ja suklaan maailma oli hänelle varsin tuntematon – jos mukaan ei lasketa intohimoista omaa herkuttelua! Tilaisuus hypätä uuden alan vietäväksi oli kuitenkin niin kutkuttava, että Ulla harkitsi asiaa vain muutaman sekunnin. Eipä aikaakaan, kun uusi herkkupuoti avasi ovensa historiallisessa Tallimestarin talossa. 

Vuonna 2015 toinen suklaasisko, Hanne, lähti mukaan Suklaapuodin pyörittämiseen.

Pian tämän jälkeen Suklaapuoti siirtyi isompiin tiloihin koristeelliseen Tallin valjashuoneeseen Tallipihalla. Uusi tila tulikin tarpeeseen, sillä Suklaapuodin maine oli vähitellen alkanut kiiriä ympäri Suomen ja asiakasmäärä kasvoi vuosi vuodelta.

Tiesitkö, että pelkästään joulusesonkina Suklaapuodissa vierailee noin 50 000 herkkusuuta?

Toiminta laajentuu – verkkokauppa ja toinen kivijalkamyymälä

Suklaapuodin 10-vuotisjuhlavuosi alkoi poikkeuksellisissa tunnelmissa, kun koronapandemia rantautui Suomeen alkukeväällä 2020. Harkinnan jälkeen suklaasiskot päättivät sulkea Tallipihan puodin ovet parin kuukauden ajaksi. Hannen ja Ullan mielessä oli jo pidempään muhinut ajatus verkkokaupasta, ja nyt jos koskaan oli aika ryhtyä tuumasta tekoihin. Kahdessa viikossa sisarukset laittoivat pystyyn verkkokaupan. Kertarykäyksellä Suklaapuodin asiakaskunta laajeni koko Suomen alueelle ja yhä useammalle tuli tilaisuus tutustua puodin valikoimaan.

Samana vuonna koitti vielä toisen hyppäyksen aika. Lokakuussa 2020 suklaasiskokset avasivat toisen liikkeen Tallipihan pääpaikan lisäksi. Sijainniksi valikoitui historiaa huokuva Tampereen kauppahalli. Ydinkeskustassa sijaitseva kauppahalli on toiminut vuodesta 1901, ja se on Pohjoismaiden suurin. Suklaapuodin myymälä on ollut tervetullut lisä kauppahallin tarjontaan, ja monet asiakkaat ovat kiitelleet puodin sijaintia aivan Tampereen sydämessä.

Tavoitteena Suomen elämyksellisin suklaapuoti

Tällä hetkellä suklaasiskot luotsaavat Tallipihan ja Kauppahallin suklaapuoteja sekä verkkokauppaa. Monipuolisesta valikoimasta löytyy muun muassa laadukkaita eurooppalaisia suklaita huippuvalmistajilta, kuten ChocoMelta, Venchilta ja NelleUllalta, suussasulavia tryffeleitä ruotsalaiselta La Pralinelta sekä allergiaystävällisiä suklaaherkkuja Malmö Chockladfabrikenilta. Tallipihan puoti tarjoaa myös kattauksen lähiseudulla toimivien suklaanvalmistajien käsintehdyistä tuotteista. Puodin kruununjalokivi on upea suklaavitriini, josta asiakkaat pääsevät valitsemaan mieleisensä suklaat liki sadan konvehdin valikoimasta. Tehtävä ei ole ihan helppo!

Suklaan lisäksi puodilta löytyy maistuvia salmiakkeja muun muassa Klepper & Klepper Hollannista ja Draumur Islannista, pehmeitä toffeita ja fudgeja, runsaasti erilaisia makeisia, paikallisten paahtimoiden kahvia sekä laadukasta Demmersin teetä. 

Suklaasiskojen tavoitteena on luoda Suomen elämyksellisin suklaapuoti. Resepti on selkeä: monipuolinen valikoima, lämmin ja asiantunteva palvelu, idyllinen tunnelma sekä iso ripaus rakkautta tekemiseen.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan puoteihimme Tallipihalla ja Tampereen kauppahallissa. Voit myös tilata herkkujamme verkosta itsellesi tai lahjaksi.