Päätös ryhtyä suklaayrittäjäksi syntyi ”melkein sekunneissa”
Suklaapuodin tarina sai alkunsa vuonna 2010, kun Suklaasisko Ulla kuuli, että Tampereen Tallipihalle etsittiin uutta suklaapuotiyrittäjää. Tuohon aikaan Ullalla oli kädentaitoyritys ja maantiedonopettajan koulutus, joten suklaan maailma oli hänelle varsin tuntematon. Tilaisuus hypätä uuden alan vietäväksi oli kuitenkin niin kutkuttava, että Ulla harkitsi asiaa vain muutaman sekunnin. Eipä aikaakaan, kun uusi herkkupuoti avasi ovensa historiallisessa Tallimestarin talossa.
Vuonna 2015 toinen suklaasisko, Hanne, lähti mukaan Suklaapuodin pyörittämiseen
Muutaman vuoden kauppiasuran jälkeen Ulla pyysi siskoaan Hannea mukaan Suklaapuodin toiseksi yrittäjäksi. Pari vuotta mietittyään Hanne päätti lähteä mukaan.
Pian tämän jälkeen Suklaapuoti siirtyi isompiin tiloihin koristeelliseen Tallin valjashuoneeseen Tallipihalla. Uusi tila tulikin tarpeeseen, sillä Suklaapuodin maine oli vähitellen alkanut kiiriä ympäri Suomen ja asiakasmäärä kasvoi vuosi vuodelta.
Toiminta laajentuu – verkkokauppa ja toinen kivijalkamyymälä
Suklaapuodin 10-vuotisjuhlavuosi alkoi poikkeuksellisissa tunnelmissa, kun koronapandemia rantautui Suomeen alkukeväällä 2020. Harkinnan jälkeen suklaasiskot päättivät sulkea Tallipihan puodin ovet parin kuukauden ajaksi. Hannen ja Ullan mielessä oli jo pidempään muhinut ajatus verkkokaupasta, ja nyt jos koskaan oli aika ryhtyä tuumasta tekoihin. Kahdessa viikossa sisarukset laittoivat pystyyn verkkokaupan. Kertarykäyksellä Suklaapuodin asiakaskunta laajeni koko Suomen alueelle ja yhä useammalle tuli tilaisuus tutustua puodin valikoimaan.
Samana vuonna koitti vielä toisen hyppäyksen aika. Lokakuussa 2020 suklaasiskokset avasivat toisen liikkeen Tallipihan pääpaikan lisäksi. Sijainniksi valikoitui historiaa huokuva Tampereen kauppahalli. Ydinkeskustassa sijaitseva kauppahalli on toiminut vuodesta 1901, ja se on Pohjoismaiden suurin. Suklaapuodin myymälä on ollut tervetullut lisä kauppahallin tarjontaan, ja monet asiakkaat ovat kiitelleet puodin sijaintia aivan Tampereen sydämessä.
Vuosi 2026 toi mukanaan muutoksia, kun Hanne lähti tavoittelemaan omia unelmiaan
Vuosi 2026 toi mukanaan uuden muutoksen, kun toinen yrittäjä Hanne päätti jättäytyä pois Suklaapuodin toiminnasta ja lähteä tavoittelemaan uusia unelmia. Yhdentoista yhteisen vuoden jälkeen Suklaapuoti oli rikkonut monia kävijäennätyksiä, laajentanut toimintaansa ja työntekijämäärä oli kasvanut alun kahdesta henkilöstä jopa yli kolmeenkymmeneen.
Vaikka Hanne jääkin pois Suklaapuodin toiminnasta, ei hätää. Suklaapuodin meno ja meininkin jatkuu entiseen malliin, ja Ulla jatkaa yrittäjänä tuttuun tapaan. Hänellä on lisäksi apuna ja tukena monen monta muuta asiantuntevaa suklaapuotilaista.
Ihanaa, että olet matkassa mukana 🤎
Kun Ulla lähti suklaayrittäjämatkalle, hänellä oli tavoitteena on luoda Suomen elämyksellisin suklaapuoti. Resepti oli selkeä: monipuolinen valikoima, mukava ja asiantunteva palvelu sekä idyllinen ihastuksen huokaisuja synnyttävä miljöö. Tällä tiellä jatkamme edelleen.
Lämmin kiitos juuri sinulle, että olet Suklaapuodin matkassa mukana – nyt ja tulevaisuudessa!
Tervetuloa tutustumaan puoteihimme Tallipihalla ja Tampereen kauppahallissa. Voit myös tilata herkkujamme verkosta itsellesi tai lahjaksi.